Valmennus
Valmennuksella tarkoitetaan urheilijan suorituskyvyn suunnitelmallista parantamista käyttäen hyväksi tietoon, kokemukseen ja tutkimukseen perustuvaa harjoitusta.
Huipulle ja kansainväliseen menestykseen pyrittäessä on tärkeintä pelaajan oma halu, asenne, tahto harjoitteluun ja sitoutuminen huippu-urheilijan elämään ja tavoitteisiin.
Liitto on vuosien varrella järjestänyt erilaisia valmennustapahtumia riippuen vapaaehtoisten valmentajien määrästä, pelaajien halukkuudesta valmennukseen sekä se on ollut paljon riippuvainen myös liiton budjetista.
Vuodelle 2025 budjetoimme kaksi tyttöjen/nuorten naisten valmennustapahtumaa, joista jälkimmäinen laajennettiin koskemaan myös poikia. Molemmille leireille osallistui 9 valmennettavaa sekä 2 valmentajaa.
Vuonna 2026 jatkamme nuorten valmennusta kahdella kotimaisella valmennustapahtumalla sekä Euroopan liiton eli CEP:n järjestämällä tyttöjen leirillä helmikuussa.
Koska emme saaneet valtion yleisavustusta, ulkomaan leirityksiä/turnauksia tai mahdollista ulkomaalaista valmentajaa miehille/naisille emme pysty vuodelle 2026 järjestämään. Pidämme nämä kuitenkin pitkän tähtäimen valmennussuunnitelmissa mukana.
Vuodelle 2026 valmennusvaliokunta etsii tuleviin arvokisoihin valmentajat heti karsintojen jälkeen. Valmentajavalinnoissa valmennus- ja koulutusvaliokunta keskustelee valinnasta myös edustusjoukkueiden kanssa.
Valmentajat vastaavat edustusjoukkueen valmistautumisesta vuoden 2026 MM/EM kilpailuihin liiton budjetin rajoissa yhteistyössä valmennusvaliokunnan muiden valmentajien ja puheenjohtajan kanssa.
Liitto ei tule järjestämään veteraaneille valmennusleirejä. Valmistautuminen uuteen Nordic Championship for Veterans 2026 kilpailuun tulee tapahtumaan omatoimisesti. Liitto lähettää kisoihin joukkueenjohtajan, joka auttaa käytännön järjestelyissä sekä kilpailuiden kuvaamisessa YouTube kanavallemme.
Painikkeiden takaa löydät valmennusryhmäkohtaiset suunnitelmat vuodelle 2026.